San Francisco -kirkon historiaa ja taidetta

San Francisco-kirkon historiaa

San Franciscon - Fransiskus Assisilaisen kirkko

(Raili Herttuaisen muistiinpanojen pohjalta)

Fransiskus Assisilaisen kirkko on kaksilaivainen holvikirkko, jonka pienempi laiva on Puerto de la Cruzin vanhimpia rakennuksia. Rakentaminen aloitettiin vuonna 1599, jo ennen kaupungin perustamista (v. 1606). Hurskas kruununvouti Don Juan Texeira käynnisti kappelin rakentamisen omistamilleen maille. Kaupungissa oli sen perustamisen aikaan vain kaksi kappelia, San Amaro La Pazissa (v. 1591) ja Peña de Francia (1603) nykyisen pääkirkon paikalla. Tässä oli rakenteilla Ermita de San Juan Bautista, Johannes Kastajan kappeli, joka valmistui v. 1608. On vaikea sanoa, mitä alkuperäistä siinä on enää jäljellä.

Heti kappelin valmistuttua kirkkoprovinssin johtajan edustaja vieraili kappelissa. Vierailun seurauksena alettiin suunnitella luostarikirkon rakentamista. Suurempi kirkkolaiva valmistui v. 1651 ja sai nykyisen nimensä Iglesia de San Francisco.

Kirkon omistamisesta käytiin kiistaa dominikaani- ja fransiskaaniveljestön kesken. Valmistumista seuraavana vuonna kirkko annettiin fransiskaaniveljestön hallintaan. Kirkon yhteydessä toimi luostari, jonne käynti oli kirkon vasemmalta sivulta, nyt umpeen muuratusta ovesta. Luostarikirkon toiminta jatkui keskeytyksettä eikä historiallisesti tärkeitä tietoja ole vihkimisen jälkeiseltä ajalta ennen 1800-luvun alkua.

Vuonna 1806 luostari joutui luovuttamaan maksamattomien verojen takia osan omaisuuttaan valtiolle. Vuonna 1822 kirkko jäi toimimaan vain kappelikirkkona, ja seuraavana vuonna luostarin toiminta lakkautettiin. Munkit siirtyivät toimimaan Santa Cruzin ja La Lagunan luostareihin.

Koska luostaritoiminnan lakkauttamisen takia kirkolla ei ollut enää pappeja, suljettiin kappelikirkkokin vuonna 1838 ja sen kalleuksia ja pyhäinkuvia siirrettiin mm. pääkirkkoon (Peña de Francia). Kirkon ovet avautuivat jo 1840-luvulla, ja sen aarteisto määrättiin palautettavaksi takaisin alkuperäiselle paikalleen, mutta on luultavaa, ettei kaikkea kirkon omaisuutta saatu takaisin.

Luostaritoiminnan lakattua luostarin tiloissa on sijainnut valtion vankila, köyhien sairaala, koulu ja on se ollut myös köyhien asuntolana. Nyt se toimii kaupungin kulttuuritiloina (Parque Francisco).

Kun kirkon toiminta jälleen alkoi, pidettiin siinä vain harvoin messuja, mm. hiljaisen viikon Pyhän tiistain messu.

Vuonna 1917 kirkon sai haltuunsa veljeskunta Corazón de Maria, Marian sydän. Heidän toimintansa perusta on hengellinen ja kasvatuksellinen lähetystyö. Niinpä maallisen omaisuuden hoitaminen jäi toisarvoiseksi. Kirkon yleiskunnosta pidettiin huolta, mutta sen taide ja arkkitehtuuri pääsivät rappeutumaan. Monia kirkon kalleuksia myytiin (mm. kellot), lahjoitettiin tai lainattiin. Jälleen kerran Marian sydän –veljeskunnan siirryttyä pois v. 1938 kirkon omaisuus yritettiin palauttaa sille kuuluvalle paikalle, mutta ei siinä nytkään täysin onnistuttu. Kirkko siirtyi Puerto de la Cruzin seurakunnalle.

1940-luvulla Puerto de la Cruzin kirkkoherraksi nimettiin Padre Flores, joka oli syntyperältään meksikolainen. Hänen haaveenaan oli palauttaa San Francisco –kirkolle sen entinen alkuperäinen loistokkuus. Vuonna 1955 valmistuivat pääalttarin ja sakastin kunnostustyöt. Vaikka kirkko toimikin vain kappelikirkkona eikä siellä pidetty vakinaisia messuja, muistavat puertolaiset sitä lämmöllä ja rakkaudella. Edelleen he ovat toivoneet, että siellä pidettäisiin myös espanjankielisiä katolisia messuja.

Tämän kirkon historiassa päättyi yksi aikakausi dramaattisesti 16.2.1966, kun kellotapulin alapuolella olleessa asunnossa syttyi tulipalo. Se tuhosi rakennukset Plaza del Chargolta hotelli Marquesiin saakka. Myös entinen luostariosa tuhoutui. Itse kirkko-osaa tuli ei tuhonnut, mutta se kärsi savu- ja vesivahingoista niin paljon, että kirkko suljettiin vuoteen 1992 saakka. Osasyynä kaupungin haluttomuuteen kirkon korjaustöihin oli kirkon vähäinen, liki olematon käyttö. Tulipalon yhteydessä kirkon aarteet ja kalleudet kulkeutuivat taas kerran toisiin kirkkoihin, julkisiin tiloihin ja varastoihin. Osa katosi innokkaiden sammuttajien mukana tietymättömiin. Jälleen kerran esineistöä on yritetty palauttaa kirkkoon.

1980-luvulla Puerton asukkaat alkoivat huolestua kirkon kohtalosta. Vuonna 1981 kirkko päätettiin suojella historiallisesti merkittävänä rakennuksena. Useiden vetoomusten ja anomusten ansiosta kirkkoa alettiin kunnostaa, suunnitelmat laadittiin vuonna 1985, ja korjaustyöt toteutettiin vuosina 1987-1992. Samalla etsittiin kirkolle uutta käyttöä. Tässä työssä on keskeisenä ollut kirkkoherra Manuel Hernandez, Padre Manuel. Hän on aikaansa ja myös varojaan säästämättä toteuttanut unelmaansa kirkosta, joka yhdistäisi eri kirkkokunnista tulevat turistit. Nyt he voivat kokoontua ja hiljentyä tässä vuosisatoja vanhassa kirkossa, jonka Teneriffan piispa vihki vuonna 1992 Templo Ecumenicoksi, ekumeeniseksi kirkoksi.

Suomenkielisiä luterilaisia jumalanpalveluksia kirkossa on pidetty kesästä 1993 lähtien. Jumalanpalvelukset on pidetty turistikauden ajan lauantaisin, ensi alkuun klo 17, nykyisin klo 18.

 

San Francisco –kirkon taiteesta:

San Fransciso-kirkon taide

(Raili Herttuaisen muistiinpanojen pohjalta)

Seuraavassa on esitelty kirkon maalaukset ja patsaat alkaen päälaivan alttariseinältä, sitten edestä taaksepäin saarnatuolin puoleinen seinä, sitten vastakkainen seinä, kappelipuolen alttari ja sen ulkoseinä sekä takaseinä. Seurakunta ottaa mielellään vastaan täydennyksiä näihin tietoihin.

San Francisco-kirkkolaiva

1. Luostarikirkon pääalttari

  • Restauroinut mallorcalainen Antonio Mazquita Obrador
  • restauroinnissa on saatu näkyviin alttarin alkuperäinen sininen väri
  • alttarikokonaisuudessa on vain yksi koristekuvioitu syvennys
  • ylhäällä olevat enkelit, hedelmät ja kukat tulivat vasta silloin näkyviin
  • seinäpaneelit ovat 1800-luvun alusta
  • kaksi verhon takana olevaa ovea johtavat alkuperäiseen sakastiin

Cristo de Salud (Terveeksitekevä Kristus)
Cristo de la Misericordia (Armahtava Kristus)

  • Keskellä oleva krusifiksi, jolla on nämä kaksi nimeä
  • Kaunisvärinen puuveistos
  • Barokkityyliä
  • Tekijä on la lagunalainen Domingo Perez Dóniz (1604-1645)
  • Hankittu kirkkoon fransiskaaniveljien aikana 1645
  • Kuvanveistäjän taitoa on ylistetty ja sanottu hänen tunteneen hyvin ihmisen anatomian:

* vartalo on taidokkaan sopusuhtainen
* pää hyvin muotoiltu
* kasvot elävän tuntuiset ja niistä kuvastuu voimakas kärsimys

  • restauroinut orotavalainen Ezekiel León

Virgen de los Dolores

  • Veistos krusifiksin vasemmalla puolella
  • Oli välillä pääkirkossa

San Juan Bautista – Johannes Kastaja

  • Kuvanveistäjä todennäköisesti sevillalainen Andrés de Campo
  • Veistos alttariseinän vasemmassa reunassa
  • 1700-luvun hienoa barokkitaidetta, peräisin Santo Domingon luostarikirkosta
  • Lammas Johannes Kastajan jalkojen juuressa viittaa hänen sanoihinsa: Katso Jumalan Karitsa
  • Restauroinut orotavalainen Ezekiel León v. 1992

San Francisco – Fransiskus Assisilaisen patsas

  • Tuntemattoman taiteilijan teos 1600-luvulta, sanotaan merkittäväksi
  • Restauroitu v. 1993, orotavalainen Ezekiel León
  • Patsas kuvaa hetkeä, jolloin Fransiskus sai lähetyskäskyn: ”Menkää ja saarnatkaa kaikille luoduille”, ”Id y predicad a todos los hombres”
  • Fransiskaaniveljeskunnan perustaja, eli vuosina 1181-1226
  • varakkaan italialaisen kauppian poika
  • suunnitteli sotilaan uraa, mutta taistellessaan piispan joukoissa keisaria vastaan hän sairastui ja masentui sekä tunsi Herran kusun
  • Assisissa hän hoiti köyhiä, jätti ylellisen elämän ja pukeutui harmaaseen munkin kaapuun ja alkoi v. 1209 saarnata apostolista köyhyyttä noudattaen
  • hänen johtamansa lähetystyö ulottui itämaihin saakka
  • 24.2.1208 kuullessaan evankeliumin messussa hänelle avautui apostolinen tehtävä Johanneksen mukaan (Joh. 15:16): ”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeista. Minä sanon teitä ystävikseni,      olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen isältäni kuullut.      Ette te valinnut minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on,      että te lähdette liikkele ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.      Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimissäni häneltä      pyydätte.”
  • todellinen fransiskaani on täydellisen puhdas, täydellisen epäitsekäs ja täydellisen rauhan ja ilon täyttämä
  • Paavi Gregorius IX kanonisoi Fransiskus Assisilaisen kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1228

Virgen de la Asuncion – Neitsyt Marian taivaaseenastuminen reliefi

  • Alttarin yläosassa
  • reliefi, jonka pohjaväri on käärmeen vihreä
  • goottilaista tyyliä

Piispanistuin (Pähkinäpuinen tuoli)

  • Katolisissa kirkoissa on pääalttarin takaseinän keskiosassa ns. piispan tuoli. Vain korkea-arvoiset kirkonmiehet saavat istua siinä
  • 1500-luvulta
  • tuotu eräästä luostarista Aragonasta
  • ainoa kappale renessanssitaiteesta Kanarian saarilla
         * Catalina,Aleksandrian prinsessa, joka mestattiin uskonsa takia
         * Enkelit kuljettivat hänen ruumiinsa Siinai-vuorille
         * Siellä sijaitsee yhä Santa Catalinan luostari
         * Lähetyssaarnaajien mukana tarina pyhästä Catalinasta levisi läntiselle      pallonpuoliskolle

2. Parque San Franciscon puoleinen seinä

El Señor San José

  • Barokkityyliä, ölyvärityö
  • Pyhä Joosef pitää Jeesus-lasta käsissään
  • maalannut meksikolainen Josep Mariano Hernandez [?] noin 1700-luvulla
  • kuulunut alkujaan meksikolaiselle luostarille
  • tähän kirkkoon lahjoittanut edellinen kirkkoherra Manuel Gonzaléz
  • mielenkiintoinen esimerkki espanjalais-amerikkalaisesta taiteesta
  • isä-lapsi –yhdistelmät eivät ole harvinaisia espanjalaisessa kirkkotaiteessa
  • taulu viestii inhimillisestä onnesta ja rakkaudesta
  • katso käsien asentoa

Veronikan hikiliina (ei ole nyt kirkossa)

  • Veronika oli hurskas nainen, joka kohtasi Via Dolorosalla ristiä kantavan Jeesuksen, joka oli lyyhistymäisillään taakkansa alle. Veronika kuivasi Jeesuksen kasvot pellavaisella hikiliinalla, johon jäi Jeesuksen kasvojen kuva.
  • Taulu on maalattu ja lahjoitettu kirkkoherra Manuelille hänen toimittuaan 20 vuotta pappina

Saarnatuoli

  • Restauroitu 1993
  • Neljän evankelistan symbolit
  • Matteus: siivekäs ihminen tai enkeli, korostaa Matteuksen ihmisyyttä
  • Markus: leijona. Markuksen evankeliumi alkaa kertomalla Johannes Kastajasta huutavan äänestä erämaassa. Leijonan karjunta oli erämaan ääni.
  • Luukas: härkä. Luukkaan evankeliumin alussa on kertomus pappi Simeonin uhrista. Härkä oli arvokkain uhrieläin.
  • Johannes: kotka. Evankeliumi alkaa kertomuksella Jumalan luona olleesta Logoksesta, Sanasta. Näin katse nostetaan korkeuksiin, jonne ihminen ei pääse, mutta jonne kotka nousee vahvoilla siivillään. Johanneksen evankeliumi on kuin korkeudesta siivillä nähty.
  • Kala on eräs vanhimpia Kristus-symboleja. Kreikankielisten sanojen ”Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja” alkukirjaimista tulee kreikan sana ”kala”.
  • Lintu, kyyhkynen, yleinen Pyhän Hengen vertauskuva
  • Tiimalasi, yleinen ajan lyhyyden symboli. ”Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät.” (Ps. 31:16)

Impression de las llagas de San Francisco (Fransiskus Assisilaisen haavat)

  • Sana llagas tarkoittaa Kristuksen haavoja, jotka Fransiskus Assisilainen sai käsiinsä ja jalkoihinsa (stigmatisaatio)
  • tumma, Fransiskus polvillaan
  • tekijä tuntematon, 1700-luvulta
  • kuvassa näkyvät risti ja Raamattu, fransiskaanien tunnukset
  • omistaja on Pesteban Salazar
  • tuotu Orotavasta El Drago –kappelista

Virgen de los Dolores –alttari, Kipujen Neitsyen alttari

  • Nimi tulee alttarilla aiemmin olleesta neitsyestä, joka nyt on pääalttarilla
  • alttari restauroitu
  • Immaculada –patsas, Tahraton Neitsyt
  • tehty 1700-1800 –lukujen taitteessa
  • yläpuolella reliefi, joka esittää neitsyt Mariaa ja arkkienkeli Gabrielia, sanansaattajaa, joka ilmoitti Marialle hänen tulevan raskaaksi ja synnyttävän maailman Vapahtajan
  • sivulla reliefi enkelit Gabriel ja Rafael kala kädessä. Gabriel tarkoittaa Jumalan miestä, lähettiä

Ecce homo

  • Öljymaalaus
  • katso ihmistä, sanat, jotka Pilatus sanoi kansalle Jeesuksen ollessa tuomittavana
  • kidutettu vanki
  • luostariin sisääkäynnin oven paikalla
  • lahjoittaja edellinen kirkkoherra Manuel Gonzales Mendez

Santisima Cristo del Huerto –Kristus Getsemanessa

  • restauroimaton alttari
  • käytetään pääsiaiskulkueessa
  • Mater Dolorosa – Kärsivä äiti
  • Öljymaalaus
  • maalattu v. 1885, takana signeeraus M. Paz

Las Animas del Purgatorio –alttari - Kiirastulen sielut

  • stukkotyylillä tehty reliefi
  • Neitsyt Carmen Jeesus-lapsi käsivarsillaan, enkeleiden ympäröimänä taulun yläosassa
  • alaosassa kiirastulessa kärsiviä ihmisiä kuolleitten sielujen puhdistusprosessi, jonka jälkeen sielut ovat valmiit kohtaamaan Pyhyyden
  • barokkityyliä
  • yläpuolella Virgen con el Niño, Maria Jeesus-lapsen kanssa

Maria Magdalena

  • Öljymaalaus
  • syntinen nainen, joka pesi Jeesuksen jalat kyynelillä
  • maalauksen tekijä tuntematon, luultavasti Gadizista
  • 1800-luvun loppupuolelta

Edellä mainitut ölymaalaukset:Ecce Homo, Mater Dolorosa ja Maria Magdalena on laitettu samanlaisiin kehyksiin, jotka on tilattu Sevillasta juuri näitä tauluja varten

Santo Domingo

  • Dominicus (1170-1221)
  • dominikaanimunkiston perustaja
  • kirkon opettaja, joka seisoo kirkko kädessään
  • saarnasi Etelä-Ranskassa kerettiläisiä liikkeitä vastaan
  • julistettiin pyhimykseksi 1234
  • Alttarin pienessä lasialttarissa Niño de Pasion-veistos

Fransiskus Assisilainen

  • taulu

3. Johannes Kastajan kappelin puoleinen seinä ja pilarit

La Agonia en el Jardin // La Oracion en el Huerto // Getsemanen ahdistus

  • maalattu 1950
  • tekijä englantilainen Grefferey Haughton Brown
  • syntynyt Wimbledonissa 1903, kuoli Lontoossa 1993
  • asui ja työskenteli myös Puerto de la Cruzissa
  • kääntyi roomalaiskatoliseksi opiskellessaan Roomassa 1927
  • oli mukana toisessa maailmansodassa tuhoutuneiden kirkkojen korjaus- ja entisöintitöissä
  • kirkko ei aina hyväksynyt hänen töitään. Kerrankin hänelle sanottiin: ”Olkaa hyvä ja hakekaa työnne pois. Se on liian suuri eikä kukaan pidä siitä.”
  • osallistui myös Puerton ja Orotavan vanhojen rakennusten entisöinti
  • San Nicolaksen alttarin seinällä on Pyhä Monica –taulu
  • Getsemane-taulussa Jeesus ja Pietari ovat valaistuina, istumassa Sebedeuksen pojat
  • Jeesus kuvassa polvistuneena ja kädet levällään, murheellisena, koska hänen opetuslapsensa eivät pystyneet valvomaan
  • taulusta kuvastuu Ihmisen Pojan tuska

Virgen de la Candelaria

  • Kanarian sarten suojeluspyhimys
  • tuntemattoman maalaama, ilmeisesti ei merkittävä taiteelliesti

El Divino Salvador, Jumalallinen Pelastaja

  • tumma öjymaalaus, jossa Kristus on kuvattu maapallo kädessään
  • tekijä tuntematon
  • 1600-luvun toledolaista koulukuntaa edustava työ
  • taulun taiteellisen arvon vuoksi Museo del Prado on restauroinut sen ilmaiseksi

Piispan valokuva

  • Teneriffan edellisen piispan Felipe Fernandez Garcian kuva. Nykyinen on Bernando Álvarez

Misterio de Pascua – Pääsiäisen mysteeri

  • ensimmäisessä pylväässä ovelta
  • nahalle tehty ristin muotoinen maalaus
  • kuvaa pääsiäisen tapahtumat: Jeesus ristillä, hautaus, ylösnousemus
  • maalattu vuohennahalle tekniikalla, jota kutsutaan codobaniksi, tyypillistä Espanjassa

Vahingoittunut krusifiksi

  • keskimmäisessä pylväässä
  • 1400-luvulta
  • puuttuvat käsivarret, katkenneet ranteiden kohdalta aikojen saatossa, joten kehystämisvaiheessa ne poistettiin kokonaan.
  • Braccia mea os – Vosotros sois mis brasos – Te olette minun käteni

4. San Juan de Bautista - Johannes Kastajan kappeli

Pääalttari, siinä Cristo de la Humildad y Paciencia, Nöyryyden ja Kärsivällisyyden Kristus

  • altarikokonaisuuden yläosassa öljymaalaus Johannes Kastajasta ja lasten suojelijasta Pyhästä Nikolauksesta sekä kolmesta henkiin herätetystä lapsesta
  • ylinnä tikarin lävistämä vertavuotava sydän
  • alttaripöydällä, joka ei ole alkuperäinen, pyhäinjäännösten paikalla pieni kuparinen taideteos 1700-luvulta, peräisin Santo Domingon luostarikirkosta
  • tuntematon taiteilija, toledolaista koulukuntaa edustava työ
  • tämän alttarin arkkitehtuuria ja taidetta sanotaan kirkon mielenkiintoisimmaksi
  • v. 1993
  • alttarikokonaisuudessa vain yksi koristekuvioitu syvennys
  • tämän vahvoja tunteita ja suurta kärsimystä ja surua esittävän patsaan luona tapaa päivittäin useita vierailijoita, jotka istuvat hetken hiljaa, nousevat ja sytyttävät kynttilän

5. Calle Quintanan puoleinen seinä kappelissa

Nieves Ravalo –alttari

  • Komea alttarikokonaisuus, jonka on lahjoittanut rikas samanniminen puertolainen perhe tai suku 1600-luvulta
  • tämä nimi esiintyy erään kadun nimenä
  • alttaripöytä on rokokoo-tyyliä
  • onko alttarin alla ja takana sukuhauta?
  • alttarin yläosassa Jacob Machado Fiescon öljyvärimaalauksia
  • keskellä olevassa taulussa on arkkienkeli Mikael tuomiopäivänä, vasemmalla puolella neitsyt Maria ja oikealla puolella Kristus
  • vasemmalla puolella Fransiskus Assisilaista esittävä taulu
  • oikealla puolella Pyhä Antoniota esitävä taulu
  • Alttarin patsaat: vasemmalla San José, keskellä Santa Gemma, oikealla San Roque

San Cayetano

  • Kirkon opettaja ja filosofi 1500-luvulta
  • patsas on pukeutunut kardinaalin asuun

San Juan de Bautista - Johannes Kastaja -taulu

San Nicolás de Bari -alttari

  • 1700-luvulta araginessalaista koulukuntaa edustava työ
  • ”Pyhä Nikolaus rukoilee puolestamme”
  • Pyhä Nikolaus tunnetaan kaikkialla Euroopassa eli 300-luvulla, toimi Myran piispanan Vähässä Aasiassa (Turkkia nykyisin)
  • lasten ja merenkulkijoiden suojelija
  • kuuluisa hyväntekeväisyydestään     
  • köyhien ja lasten ystävä, joka kulki säkki selässä jakaen lahjoja
  • hänestä on saanut alkunsa meidän joulupukkimme, täällä Papa Noel muistopäivä 6.12.

San Padre Pio de Pietrelcina

  • edellisessä alttarissa vasemmalla
  • Italialainen maanviljelijän poika, eli 1887-1968
  • sai Kristuksen haavat käsiinsä, jalkoihinsa ja vasempaan rintaan
  • julistettiin autuaaksi 1999
  • kanonisointi vireillä

Santa Rita de Casia

San Antonio

  • edellisessä alttarissa oikealla
  • Erakkomunkki Egyptissä
  • vietti luolassa 20 vuotta
  • kristillisen munkkilaitoksen edelläkävijä
  • huonomuististen pyhimys – saa paljon kukkia

6. Takaseinä

Puinen risti

  • ovien välissä
  • 1600-luvulta
  • alaosastaan rikki
  • käytetään kulkueissa

Santisimo Cristo de la Buena Muerte